Tänään tosiaan on se päivä, jolloin minulla on postattavaa. Aivan ensiksi kuitenkin lämpimät kiitokseni teille edelliseen kirjoitukseeni kommentoinneille!
Kevät on jo niin pitkällä, että ensimmäiset sinivuokotkin olen jo havainnut. Samoin kukkivat leskenlehdet.
Ainoat eläimet näillä minun kuvauslenkeilläni ovat oravat ja kissat. Ei edes jäniksiä (rusakoita) tahdo vastaan tulla.
Muutamia perhosia on jo näkynyt täälläkin. Nokkos- ja koivutyttöperhosia yritin kuvata, mutta hävisivät aina poukkoillessaan näköpiiristäni. Onneksi tämä suruvaippa olikin ihan toista maata ja antoi ottaa itsestään kuvia mielinmäärin.
Peipot livertelevät kilpaa mustarastaitten kanssa.
Räkättirastaita on aika runsaasti nyt jo.
Punarintojakin löytyy.
Rannan ensimmäiset pystykiurunkannuksetkin aloittelevat kukintaansa.
Monenlaisia vesilintujakin on. Taitavat kohta olla kaikki sellaiset lajit tulleet, joita tällä rannalla on totuttu näkemään. Kuten näitä nokikanoja...
...sekä naurulokkeja.
Päivän hyönteinen on kaksipistepirkko ikkunan välissä. Tosin kuvasin pientä koppakuoriaistakin rannalla, mutta sitä ei paljoa kaiken ruskettuneen ruohon seasta erottanut :)
Oi oi miten ihanat kevätkuvat. Meillä on vielä jonkun verran lunta takapihalla ja kukkaset aivan aluillaan.
VastaaPoistaKiitos. Täällä ei lunta paljoa koko talvena ollutkaan. Vielä on aika verkkaista kevään eteneminen.
PoistaIhastuttavia keväisiä kuvia :) Suruvaippa meilläkin jo pihalla hyöri, mutta kovasti oli kiireinen, ei ehtinyt pysähtyä ;)
VastaaPoistaKiitos Arja. Eivät ne perhoset oikein mielellään kuvattavaksi jää.
PoistaTänään ei sitten näkynyt ensimmäistäkään perhosta, vaikka aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, sillä nyt on kova ja kylmä tuuli.
Täällä satoi puolen päivän tienoolla sakeasti lunta :( Nyt iltapuolella on aurinkokin hieman näyttäytynyt :) Ihania kuvia olet jälleen ottanut!
VastaaPoistaKävin katsomassa blogissasi ja aikamoinen ilma näkyi olleen.
PoistaKiitos Saila!
Teillä luontokuvaajilla alkaa olla jo mielenkiintoista kuvattavaa kun kevät herää hiljalleen! Suloinen kisuli.
VastaaPoistaVielä kun hetken jaksaisi osottaa, niin sitten kuvattavaa tosiaan riittää.
PoistaOikein nätti kissa. Tätä en olekkaan aiemmin nähnyt, vaikka noita kissoja jonkin verran vapaana kuljeskeleekin.
Vau, täällähän on vaikka mitä mielenkiintoista!
VastaaPoistaLeppäkerttua olen kovasti yrittänyt metsästää, mutta tuloksetta.
Hienoja kevätkuvia!
Pikku hiljaa alkaa löytyä muutakin kuin kärpäsiä ja muurahaisia :)
PoistaMistä tuokin lienee ikkunan väliin päässyt, mutta onneksi oli poiskin osannut mennä.
Kiiitos Sirpa!
Hienoja kuvia sinulla taas! Itse olen pongannut (oikeastaan etsimättä) leskenlehtiä ja västäräkkejä.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaTeillä on jo västäräkkejäkin! Johan se kesä on sitten ihan ovella :)
Jopas noita löytöjä ja kuvia sitten riittikin :-) Kiitos niistä.
VastaaPoistaIhanaa viikon jatkoa!
Kiitos Susanna!
PoistaVielä jäi joitain löytöjä esille laittamattakin :)
Komeasti on kevät alkanut siellä;-)
VastaaPoistaKaikenlaista alkaa pikku hiljaa löytyä :) Toivottavasti ei mitään taka pakkia tule, sillä vaikka nyt aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, niin tuulee hyvin kylmästi.
PoistaKyllä on upeita havaintoja. Mahtavia kuvia ,tykkäsin. Terkkuja.
VastaaPoistaKiitos Sami!
PoistaAivan mahtavia kuvia ja havaintoja. Terveisiä.
VastaaPoistaKiitos matti juhani!
PoistaPaljon löytyi sinulla kuvattavaa keväästä. Kauniita kaikki. Minä en ole vielä sinivuokkoakaan nähnyt.
VastaaPoistaJotain kuvattavaa jo löytyykin.
PoistaKevät etenee niin eri tahtia Suomen maassa.
Upeita kuvia. Kevät on mahtavasti edennyt :)
VastaaPoistaKiitos Anu! Joka kerta kun ulosmenee, odottaa jotain uutta löytävänsä.
PoistaAivan ihania kevätkuvia! En ole vielä nähnyt yhtään perhosta meilläpäin.
VastaaPoistaMukavaa ja kuvauksellista loppuviikkoa!
Kiitos Piipe!
VastaaPoistaKyllä ne perhoset vielä ilmestyvät :)
Voi että mitä kuvia, ihan täällä kesän fiilikset kun noita katsoo:)
VastaaPoistaKiitos Silkku! Vähän antaa jo esimakua tulevasta :)
PoistaIhanat keväiset kuvat! Suruvaippa on ihan erityisen upea! Ja leppiskin jo!
VastaaPoistaEikö olekkin mukavaa kun meillä alkavat nyt nämä kiireet :)
Kiitos Vikki! Sitruunaperhonenkin lenteli tänään, mutta ei toivoakaan, että olisi kuvaan suostunut. Saahan nähdä, minkä verran perhosia tulee tänä vuonna.
PoistaNäitä kiireitä onkin odotettu :)