Tiistaina vallinnut kova tuuli näytti voimansa lähimetsässä. Alueelta on muutamia kuukausia sitten kaadettu puita ja nyt tuli uusi harvennus.
Kaatuneita puita lojui sikin sokin. Nyt suurin osa on jo korjattu pois.
Meretä puhaltanut tuuli ei ollut rannan sitkeitä puita saanut nurin. Tämä tyvestään laho taisi olla ainoa poikkeus.
Tämä täytyy laittaa näytille kuvan laadusta riippumatta. Kyllä, on siinä töyhtötiainen. Onnistuin ensimmäisen kerran saamaan siitä edes jonkunlaisen kuvan.
Eilen oli myös tuulista ja pilvistä, mutta tuolla kaukana jossakin meren päällä on kirkasta.
Tänään paistoi aurinkokin hetkellisesti.
Parvi sorsia oli rannan tuntumassa.