Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 28. huhtikuuta 2016

Huhtikuu lopuillaan

Hiljalleen lisääntyvät hyönteiset, sitä vastoin tavanomaisia lintuja on jo aika paljon västäräkeistä lähtien. Sen mukaan kesän pitäisi olla jo tuossa tuokiossa.

Joitain kasveja on ilmestynyt lisää kuten nämäkin peltokortteet. Valkovuokotkin kukkivat ja onhan aikakin, sillä äitienpäivään on enää reilu viikko.

Maanantain vastaisena yönä oli lunta satanut maan valkoiseksi. Oli vain onneksi päivän mittainen talvikeli. 

Ranta-aluetta on siistitty pusikoista ja joku on tehnyt löydön. Samalta alueelta, josta aiemmin kuvasin hellan levyt. Varmasti jo huomenna kattilat on heitetty tuosta ties minne.

Tälle alueelle rakennetaan lähiaikoina ja kuljeskelu loppuu.

Tänään oli lämmintä ja aurinkoista puoleen päivään saakka. Siispä käärmeitä etsimään. Ja löytyihän sellainen, iso kuin mikä. Aika pulleva on. Mihin aikaan kyyt synnyttävätkään poikasia?

Tämä löytyi ihan tuolta olohuoneesta :) 

Edit. Täytyy tähän selvennykseksi kertoa, että kyseessä on anopinkieli, jonka vuosia sitten sain äidiltäni kukkivana. Minulla tämä kukkii vasta toista kertaa ja edellisestä kukinnasta on jo muutama vuosi.

16 kommenttia:

  1. Upeita kuvia - ihanaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Moikka. Kylläpäs olet ottanut upeat kuvat. Tuohon yhteen lieroon en kyllä välitä törmätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vahingossa kyyhyn törmääminen ei olekkaan mukavaa, mutta kun etsimällä etsii, niin on toinen juttu :)

      Poista
  3. Iik, kevät tuo noitakin lötköjä taas esille. Muuten hienoa, että lämpö lisääntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpö tekee tehtävänsä ja tämäkin kiven kupeella päivää paistatteli.

      Poista
  4. Jo, noita ötököitä on odottekin, käärmeitä ei niinkään :)

    Hauskaa vappua, Pirkkoinkeri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hiljaista on vielä ötökkärintamalla. Kertanäkeminen kyystä kyllä riittäisikin :)
      Samoin sinulle, Sirpa!

      Poista
  5. Kauniita kuvia. Kattila-kuvassa on erityisen harmoninen ja hyvällä tavalla surullinen fiilis. Pidän siitä valtavasti.

    VastaaPoista
  6. Kauniita kevät kuvia. Harmi, että joka paikkaan pitää rakentaa. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihmeen kauan se paikka onkin saanut olla rauhassa.
      Samoin sinulle hauskaa vappua!

      Poista
  7. Moikka. Upea kuvat. Huomattiin tänään sama että hyönteiset lisääntyy. Pajut varsinkin kerää ötököitä. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami! Totta, jos ei mistään muualta hyönteisiä löydy, niin kyllä pajuista.
      Samoin sinulle Sami!

      Poista