Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

"Uutuuksia"

 Lähiluonto tarjoaa jatkuvasti uutta nähtävää, ei välttämättä joka päivä, mutta suhteellisen usein kuitenkin. Vanhoja tuttuja hyönteisiäkin tosin tulee kuvattua aina uudestaan ja uudestaan. Onneksi kukaan ei laske esim. leppäkerttujen, kimalaisten tai kukkakärpästen kuvien lukumäärää :)

Tämä pupu ei ole mikään uutuus, mutta harvoin pääsen näkemään näin läheltä, saati sitten kuvaamaan.

Tämän näköisiä sudenkorennon kuvia löytyy kymmeniä :)

Sitten niihin uusiin tuttavuuksiin. Tämä noin puolisenttinen kuultoputkiainen löytyi putkikasvilta, miltä, siitä ei ole tietoa, sillä en niitä tunne, 

Samasta kukinnosta löytyi tämä saman kokoinen ukonputkiainen. Tämän olen tosin aiemminkin tavannut.

Senttinen apilanviittalude. Nämä löytämäni yksilöt, samoin kuin tuo seuraavakin, olivat kaikki värikkäämpiä kuin esimerkiksi Suomen luteet - kirjan kuvissa. 

Keikarilude.

Surukärpänen. Tänään kohtasin ensimmäisen kerran.

Rannan ruusupensaasta osui silmääni takkuäkämä, joka on takkuäkämäpistiäisen tekosia. Oikeanpuoleinen on uudempi versio ja takana keskellä häämöttää uusi alku.




11 kommenttia:

  1. Huikeita kuvia ja sitä tiedon määrää...Kiitos. Tässä ihailen blokkaustasi..

    VastaaPoista
  2. Olipas monta aivan uutta tuttavuutta! Kiitos hienosta ötökkäpostauksesta ja tietty myös yhdestä pupusta!

    VastaaPoista
  3. Luontokuvia parhaasta päästä:)

    VastaaPoista
  4. Noissa luteissa on todellisia kaunottaria, mitenhän sitä sanoisi koiraasta :)
    On siulla tuota tietoa näistä pikkuisista!
    Kuvasin viikolla surukärpästä, nyt kuulin nimen, kiitos!
    Ihana postaus!

    VastaaPoista