Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 7. toukokuuta 2018

Otoksia

 Ihanan lämmin päivä tänään. Rannan tuulikaan ei tuntunut yhtään pahalle. Tämä vihernopsasiipi tosin ei ole rannalta.

 Lapintiirat ovat taas valloittamassa ns. kivilaiturin. 

 Melkoisia ovat kun syöksyilevät kohti. Onneksi sama meno ei jatku koko kesää.

 Parvekkeelle pakkautuu kartanokimalaisia. Eilen löysin kaksi kuollutta ja tänään oli kolme elävää. Kaksi ymmärsi menna avoimesta lasista ulos, vaan kolmannen jouduin siirtämään lasin ja kortin avulla. Kissaa ne kovasti olisi kiinnostanut. Toivottavasti niillä ei ole pesää missään rakenteissa. Juuri luin uudesta kimalaiskirjasta, että kartanokimalainen puolustaa pesäänsä, jos kokee ihmisen uhkaksi.

Tämä mäntylude löytyi eilen parvekkeen kaiteelta. Tuo ruudukko on 5x5mm. Minulle uusi tuttavuus. Kiva kun näitä uusia löytyy milloin kameran etsimestä, milloin parvekkeelta :)

12 kommenttia:

  1. Upeita kuvia 😊
    Kuvasin pari päivää sitten mäntyludetta, mutta yhtään kuvaa ei onnistunut. Mutta oli luteeksi tosi iso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Joskus käy näin hyvä tuuri :) Olen etsimällä etsinyt katajapuskista katajaludetta, joka on melkein saman näköinen, mutta ihan turhaan.

      Poista
  2. Mahtavat kuvat komeasta lajivalikoimasta :-)

    VastaaPoista
  3. Upeat havainnot. Joskus on turhaa mennä kotipihaa kauemmas. Parhaat havainnot löytyvät usein juuri pihasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sattuu yllättäviä onnenpotkuja. Asun kerrostalossa ja pihalle ei paljon kehtaa mennä ötököitä etsimään. Onneksi tuo ranta on aivan lähellä ja siellä saa vapaasti kuljeskella ja puskissa tiirailla.

      Poista
  4. Mahtavat kuvat. Lapintiira on niin upea lintu. Luteita on alettava tarkastelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On tosi kaunis. Ei paljoa ole hyönteisiä vielä näkynyt. Nuo kaksi ludetta olivat ihan onnen kantamoisia.

      Poista
  5. Sinä se osaat vangita kamerallasi kaikkea :) Tuon perhosen tuntosarvet pistivät silmään, raitaa josta niin tykkään :)

    VastaaPoista