Taas on päiviä vierähtänyt viimeisimmästä postauksesta sekä vierailusta blogeissanne.
Villatupsukoita on metsikkö valkoisena. Kauniita ne ovat.
Samoin oravanmarjat kukkivat pururadan reunoilla.
Sinisorsan poikaset ovat kasvaneet hyvää vauhtia ja untuvat vaihtuvat höyhenpeitteeseen.
Kivisten ja metallisten lintujen lisäksi hautakivien päällä seisoskeli myös oikeita lintuja.
Sitten varoituksen sana: alla olevat kuvat saattavat tehdä herkemmille pahaa.
Huomioni kiinnittyi hyvin isokokoiseen tummaan hyönteiseen, joka auringon paisteessa oli kiiltävän musta. Isolta kimalaiseltahan se sitten näyttikin, mutta siivet ovat tummat. Tämäpäs onkin kivikkoloiskimalainen. Noista loiskimalaisista kerrotaan esim. täällä.
Tässä ja seuraavassa kuvassa näkyy se, mikä voi tuntua pahalta. Loisessa on loisia! ja paljon. Jonkin lajin punkkeja molemmin puolin kaulaa.
Loppujen lopuksi aika monilla hyönteisillä näyttää olevan loisia. Lukkien jaloissa roikkuvat punaiset punkit eivät tunnu läheskään näin pahoilta, minusta.
Huh! Onpa loisia. Hienot kuvat!
VastaaPoistaNiitä todellakin oli!
PoistaOlitpa saanut hyvin loisetkin kuvaan. Kai nekin kuuluvat luontoon, joku tarkoitus varmaan niilläkin.
VastaaPoistaLuonto vaan on niin monimutkainen, ettei tahdo aina ymmärtää. Sinänsä mielenkiintoista oli nuo nähdä.
PoistaMielenkiintoinen kimalainen ja hienot kuvat.
VastaaPoistaSe on kivikkokimalaisen loinen, joka ei kerää edes siitepölyä kuten oikeat kimalaiset.
PoistaKiitos Anu.
Hienot kuvat ♥
VastaaPoistaKiitos Kirsti.
PoistaHerkkiä kuvia!
VastaaPoistaKiitos Tanja!
PoistaFantastic photos, nice birds and beautiful flowers
VastaaPoistaGood weekend to you
Thank you, Marit!
PoistaMoi. Upeita kuvia. Olen kyllä nähnyt loisia aika monessa yhteydessä. Mutta kimalaisessa. Tuo oli uutta.
VastaaPoistaKiitos. Tässä tapauksessa vitsi onkin siinä, että tuo kimalaisen näköinen on kivikkokimalaisen loinen. Loppujen lopuksi loisia löytyy aika lailla.
PoistaMoikka. Mahtavia kuvia. Mutta tykkään eniten tuosta ekasta kuvasta.
VastaaPoistaKiitos Sami. Onhan se ensimmäinen kuva luonteeltaan erilainen kun muut ovat lähinnä havaintoja. Kiva kun tykkäsit.
PoistaHyvältä maistuu akileija, hieno kuva!
VastaaPoistaKivikkokimalaisen loinen, uusi tieto minulle. Aika pahalta tosiaan näyttää noin monta loista vieri vierssä.
Kiitos Sirpa.
PoistaNäkyy noita loisia löytyvän vaikka mistä ja monenlaisia. Ei mikään miellyttävä näky.