Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Vanhan toistoa

Tuntuu siltä, että aika on pysähtynyt kokonaan. Maisema pysyy samankaltaisena päivästä toiseen. Ainoastaan lunta on nyt hieman enemmän kuin viime postauksessa. Ei paljoa tosin ole nyttenkään.  Linnutkin lauleskelevat puissa ja pensaissa, mutta eivät näköetäisyydelle tule. Varikset onneksi ovat poikkeus :)

Ainoa poikkeavuus reitillä oli tämä kalastajan hylkäämä saalis. Eivät kelvanneet pikku ahvenet.

Kuuraa löytyi sieltä täältä puolen päivän aikaan.

Saarnen siemenrypäs

22 kommenttia:

  1. Moi. Hienoja kuvia. Täällä on aika paljon lunta. Keskivertoa enemmän. No saavat linnut ainakin kalaruokaa kun kalastajalle ei kelvannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei todellakaan ole lunta ollut kuin muutama sentti. Tänäänkin aamulla satoi räntää maan valkoiseksi, mutta muuttui sitten vesisateeksi.
      Toivottavasti edes linnuille kelpaavat :)

      Poista
  2. Heippa. Kohta tulee onneksi kesä ja kärpäset. Olisihan noista kaloista saanut vaikka pienet kalasopan. Upeat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä niin kesää odotan ja jos ei niitä kärpäsiä niin ainakin muita ötököitä :)
      Taisi saada monta suurta kalaa tai sitten laiskuus vaivasi eikä pikkukaloille antanut arvoa.

      Poista
  3. Ai että ovat kauniita kuvia! Kaksi alinta ovat suosikkejani.

    VastaaPoista
  4. Hienosti löydät pieniä yksityiskohtia luonnosta.Moni menisi ohi huomaamatta niitä.Hienoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun tietäisit, mitä kaikkea kuvistani löytyy :)
      Kiitos Ulriikka!

      Poista
  5. Jotenkin tosiaan kevät on jämähtänyt paikoilleen. Nuo ahvenet, oi miten hyvän sopan niistä olisi saanut, vaan pieniähän ne ovat ja hankalia perata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan paljoa editystä kevään tulossa ole tapahtunut, mutta toisaalta onhan vasta maaliskuun alkupäivät. Tänäänkin tuli lumirätää, joka muuttui vesisateeksi. Saa nähdä, kuinka liukasta aamulla taas on.
      Varmastikin noitten perkaamisen hankaluus on ollut hylkäämisen syy. Taikka sitten on ollut monta isoa kalaa joukossa.

      Poista
  6. Ei kivaa touhua kalastajalta. Kalat olisi voinut laittaa takaisin avantoon, tai lahjoittaa jollekkin, joka ei kalasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui vähän kummalliselta kun ne kalat siinä rannalla lojuivat. Linnuille olisivat kyllä kelvanneet avannon reunaltakin.

      Poista
  7. Oi, tuosta viimeisestä kuvasta tykkään tosi paljon!!

    Mukavaa maaliskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa!
      Samoin sinulle kauniita maaliskuisia päiviä.

      Poista
  8. Voi miten kauniita kuvia jälleen. Kalastaja jättänyt linnuille herkkupaloja (fiksu kalamies olisi laittanut ne hieman piiloon eikä ihan keskelle kävelyreittiä, kyllä ne linnut olisivat sieltä piilostakin ne löytäneet;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silkku! Yleensä kalastajat jättävät hukkakalat avantonsa reunalle, joten tämä oli vähän outoa.

      Poista
  9. Samanlaisissa fiiliksissä vhän olen täälläkin.
    Maisemat eivät juuri muutu!
    Ihme etteivät kalat ole kelvanneet. Saarni on kuvauksellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tulee aina pikkuisen lunta lisää kun entinen on vähän sulanut. Kuten tänäänkin. Aamusella oli maa lumirännästä valkoisena ja päivällä satoi vettä.
      Vaateliaita kalastajia :) Saa nähdä, kuinka pian kalat ovat hävinneet parempiin suihin.

      Poista
  10. Ihku ihania kuvia olet napsinut!
    Kaksi viimeistä kuvaa ovatkin mun suosikkejani, ihanaa huurretta makrona, ai että!
    Ja sitten se alin, tulee mieleen, että siinä on keijut jättäneet siipensä kuivumaan, tai vaan muuten lepäämään..ihana kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka!
      Niin, kuvissa näkee usein muutakin kuin vain sen, mikä ensin silmään pistää :)

      Poista