Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 2. heinäkuuta 2015

Täyden kuun aikaan

En yleensä kuuta kuvaa, oli kuinka täyteinen hyvänsä. Nyt tein poikkeuksen kun auringon valokin männyn runkoihin osui ja kuu nousi suurena ja kalvakkaana. Keittiön ikkunasta eilen kello 22.48.

Näin punaisen hyönteisen lentävän ja luulin leppäkertuksi. Olin jo ohittamassa sen kun kuitenkin käännyin tarkemmin katsomaan. Hyvä niin, sillä sain uuden hyönteisen "kokoelmaani". Haavanruskokalvaja. Näillä hämäävästi pilkkujen määrä vaihtelee.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Oranssia

Oranssikeltanot kukkivat tällä hetkellä runsaasti. Ei mikään yleinen kasvi, mutta täällä noita esiintymiä on kohtalaisesti.

Aiemmin ei ole silmiini osunut rannalla sormustinkukkia, mutta nyt sieltä heinikosta niitä esille työntyy. Tällä alueellahan on ollut joskus asutusta. Lienevätkö sitten perua niiltä ajoilta, mutta toisaalta sinne on istutettu myös uusia kasveja.

Päivänkakkarat ovat aina yhtä kauniita.

Variksenpoika oppaana. Tienviitta näkyisi olevan pesun tarpeessa :)

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Nokkakyrmykärsäkäs


Jotkut hmiset kärräävät puutarhajätteitään ranta-alueen metsikköön ja joskus seuraukset ovat tällaiset.


Morsinko, josta saadaan sinistä väriä. Sen verran erikoinen kasvi, että erottui muiden joukosta. 


Kivitaskuemo oli poikastensa kanssa rannalla ruokailemassa. Eivät vielä osanneet olla kovinkaan varovaisia, vaikka emo kiivaasti jakelikin neuvojaan.


Sitten se otsikon nokkakyrmykärsäkäs. Verraton nimi pienellä öttiäisellä :) 

torstai 18. kesäkuuta 2015

Juhannusta


Oikein hyvää juhannusta teille kaikille
-satoi tai paistoi


On sateista ollut hyötyä haarapääskyille ainakin. Hyvää pehmeätä savea on saatavilla niin paljon kuin vain jaksavat kuljettaa.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Lokki


Tänään jäin keskustelemaan rannalla saalistaan perkaavan kalastajan kanssa.


Tässä jo hermostuneena odotetaan saaliinjaolle pääsyä.


Sitä ennen oli jo pitkään tuossa pylvään päässä rauhallisesti seissyt.


Vihdoin odotus palkittiin.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Pelkkiä hyönteisiä


Vihernopsasiipi on mukavampi aloitus tähän hyönteispostaukseen kuin joku kauhea hämähäkki. Tosin sellaista ei nyt olekaan.


Pikkulapsesta astihan on leppistä pyydetty lentämään sinne ison kiven juureen, joten ei sitä tarvitse pelätäkään.


Toinen punamusta kovakuoriainen - muurahaispääkkö.


Tämä ei ole kamala hämähäkki, vaan kaunis yksilö tummanvihreine jalkoineen :)


Uusi kovakuoriainen "kokoelmaani" - käpyjäärä.
Pikku hiljaa lajimäärä kasvaa. Tämän kevään aikana olen kuvannut ja tunnistanut kahdeksan uutta hyönteistä. Tunnistamattomia on muutama.


Tämä on yksi niistä tunnistamattomista. En ole edes varma, kuuluuko se pistiäisiin vai mihin. Olisi pitänyt saada kuvia eri suunnista.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Lintuja eikä yhtään ötökkää


Minkä sanoisitte tämän linnun olevan? Sinisorsaa jonkin verran pienempi . 


Yritin lintukirjasta katsella, mutta yritykseksi jäi.


Kaksi somaa poikasta pyöri ympärillä.


Sateen jäljiltä venerannassa on 
pari lätäkköä, josta pääskyset jälleen viime kesän tavoin hakevat pesätarpeita. Aiemman postauksen savinokka on kuvattu tässä samassa paikassa.


Hetken kuvasin tätä sinitiaista, joka laulaa luritteli innolla. Näyttäisi torkahtaneen välillä.


Vain hetkeksi jatkaakseen taas viserrystään.


Nyt vain yksi valkoposkihanhi käyskenteli rannalla. Näillä saattaa olla pesä läheisessä pikku saaressä, 


Lähes joka kerta ohi kulkiessani tällä kivellä seisoskelee lapintiira.