Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Lämmintä kaivataan

Päivälämpötila on pysytellyt suhteellisen alhaalla, sillä eilenkin puolilta päivin oli kolmetoista astetta. Kukkakärpäset olivat niin jämähtäneet paikoilleen, että niitä olisi hyvin voinut käsin poimia.  Nuo punertavat ovat sormeni :)

Löytyi kuitenkin tuomenpisarpirkko. Olen oppinut eroittamaan sen pensaspisarpirkosta pisteiden lukumäärän perusteella. Sillä on muuten hauska läpikuultava "kuori".

Muurahaispääkkö. Näitäkin kesän mittaan löytyy löytyy silloin tällöin.

Eilisen saaliina vielä lude. Kai tämä on lehvälude, mutta varmuuden saisi vain mikroskoopilla. Niin tarkkaan puuhaan en sentään ryhdy :)

Tänään olivatkin kukkakärpäset aurinkoisessa paikassa aivan eri tavalla liikkeellä. Tuulikaan ei niitä pahemmin häirinnyt. Katsoppa tarkemmin tuota vasemmassa alalaidassa olevaa.

Tässä sama kukkakärpänen paremmin näkyvillä. 

Tämän pienen kärpäsen luulisi olevan hyvin ympäristöstään perillä, jos silmien koko mitään merkitsee. 



24 kommenttia:

  1. Onpa erikoista. Koskaan en muista nähneeni valkopilkkuista leppäkerttua, ja sitten kun näen, on sinulla samanlainen. Ja nimikin sinulla sille on. Onkohan minun pirkossani yhtä monta pistettä. Tuo ludekin on komea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska sattuma. Se sinun leppiksesi on samanlainen. Kauniin värinen lude se on.

      Poista
  2. Erikoisen näköisiä hyönteisiä. En ole vielä luonnossa nähnyt näitä "kuorellisia" ja värikästä ludetta. Meillä päivät ovat olleet aika lämpöisiä, mutta viime yönäkin oli vain +1°C lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kylmää teillä on öisin. Pikku hiljaa mennään kohti lämpimämpää aikaa ja tehdään lisää "löytöjä".

      Poista
  3. Lieneekö selkärankareuma tuolla yhdellä kukkakärpäsellä ;D
    Onneksi nyt on luvattu taas lämpimänpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltähän tuo näyttäisi :) Yhtään ei näyttänyt menoa haittaavan.
      Totta, ensi viikolla näyttäisi olevan lämpimämpää täälläkin.

      Poista
  4. Moi. Tuomenpoisarpirkko, Muurahaispääkkö ja lude ovat ihan uusia tuttavuuksia. Pitää kesällä kulkea vähän tarkkaavaisemmin jos näkisi ja saisi kuvat noista. Upeat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin antanut sille tuomenpisarpirkolle uuden itsekeksityn nimen :( Anteeksi, kun huomasin liian myöhään.
      Onneksi erilaisia hyönteisiä on paljon, että uusia lajeja osuu kohdalle aina joskus. Nyt vain silmät tarkkana :)

      Poista
  5. Erikoinen leppis, en ole koskaan nähnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kaikki leppikset ei olekkaan punamustia :) Noita leppäkerttuja on loppujen lopuksi aika monenlaisia.

      Poista
  6. Melkoiset silmät :)

    VastaaPoista
  7. Hieno ötökkäsaalis!
    Tuomenpisarpirkkoa en ole tainnut ikuna nähdä. On hieno!

    VastaaPoista
  8. Upeita kuvia hienon näköisistä ötököistä.

    VastaaPoista
  9. Taas niin upeita ötökkäkuvia,tää täällä ihailee ja yrittää olla tarkkana bobgatakseen edes jotain harvinaisuuksia 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vielä vaan niin vähän hyönteisiä :)
      Ei muuta kuin puutarhaan menet ja käännät joka lehden. Kyllä sieltä aina jotain löytyy :)

      Poista
  10. Onpa kivoja ötökkäkuvia! Olet ollut oikealla paikalla oikeaan aikaan. :)

    VastaaPoista
  11. Sitä ollaan taas koluttu Ukin rantoja. Olet löytänyt kaikille öttiäisille nimetkin.Näitä katsellessa tuntuu,että varmaan olin aikoinani luonnontieto tunnilta pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tätä lähirantaa vaan koluan :) Nämä ovat vanhoja tuttuja kaikki, mutta jospa kesä toisi jonkin uuden mukanaan.

      Poista
  12. Moi. Aivan mahtavat kuvat,oli uusia tuttavuuksiakin. Lude, tuomenpisarpirkko,muurahaispääkkö

    VastaaPoista