Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 26. lokakuuta 2015

Kuvapläjäys

Vielä löytyi pikkuinen kalvolude, vaikka hyönteiset ovatkin jo hyvin vähissä.

Jääköhän tämä peippo talveksi tänne. 

Suolavesi maistuu

Hyvin kaunis päivä, mitä nyt vähän tuuli puhalteli. Paljon on jo veneitä nostettu talviteloille. Innokkaimmat veneilevät vielä meren ollessa ohuelti jäässä.

10 kommenttia:

  1. Alkaa olla se vaihe vuodesta kun kuvattavaa on aika vähän, ehkäpä pieni lepohetki onkin paikallaan. Meillä oli myös peippo pari päivä sitten lintujen ruokintapaikalla. Kyselin siltä että aikooko ihan talveksi jäädä, mutta ei mitään vastannut. Tarkistinkin sitten kirjasta, että pieni määrä peippoja talvehtii Suomessa.
    Hyvää lokakuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä niitä kuvauskohteita enää ylenpalttisesti ole. En tee varsinaisesti mitään kuvausretkiä, vaan kamera kulkee laukussa aina mukana lenkkeillessäni. Sitä kun ei koskaan tiedä, mitä eteen tulee :)
      Kiitos Arja. Samoin sinulle mukavia kuum loppupäiviä.

      Poista
  2. Kaunista taustaa vasten pääsit ludetta kuvaamaan.

    VastaaPoista
  3. Kyllä noita peippoja aina jokunen jää, varsinkin kun monet ovat aloittaneet ruokinnan jo. Itse aloitan vasta kun maa jäätyy tai lunta sataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jää. Paikallislehdessä oli äskettäin lintujen ruokinnan aloittamisesta. Siinä todettiin useamman lajin esiintyvän ruokinnalla kun aloittaa aikaisemmin, mutta silloin on myös tautivaara suurempi ennen pakkasten tuloa.

      Poista
  4. Kyllä syksy tuo ihanat värit luontoon. Tuo lude kuva ihan huippu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silkku! Niin tuo, mutta tänä syksynä täällä on ollut normaalia heikompi tasoinen ruska.

      Poista