Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 15. syyskuuta 2014

Viime viikolta

Tässä on ollut pieni bloggaustauko, mutta onpahan nyt useampi kuva. Täytyy asennoitua katsomaan ympärilleen hieman eri tavalla ja etsiä muita kohteita ötököitten sijaan.

Päivänä muutamana pyöräillessä pysähdyin ottamaan muutaman kuvan laitumella olevista hevosista, vai poniko tämä on. Harmi kun oli koko ajan pääpuoli väärään suuntaan. Olisi siellä ollut hyvän näköinen valkoisen ja tumman kirjavakin, mutta se pysytteli täysin pensaitten takana.

Aikamoinen sienisyksy, vai mitä tästäkin ajattelisi. 


Jostain syystä minulla on mielikuva, että siitepöly on aina keltaista, mutta eihän niin ole. Jättipalsamilla esim. on valkoinen siitepöly, kuten tuosta juuri kukasta ulostulleesta pörriäisestäkin näkee.

Rannan puissa hyppeli orava,

jota silmä tarkkana seurasi tämä kissa. Ei saanut kissa oravapaistia.

Vain yksi esimerkki luonnon roskaamisesta, kauniisti aseteltuna kielojen joukkoon. Ilmeisesti ollut paikoillaan jo jonkin aikaa.

Jotain outoa on tämän leppäkertun olemuksessa.



11 kommenttia:

  1. Syksyn kauniita palasia olet keräillyt. Miten minusta tuntuu, että noita erikoisia öttiäisiä on tänä syksynä ollut paljon. Hienot kuvat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Olisi ihan kiva tietää, miksi leppäkerttu on tuon näköinen.

      Poista
  2. Onpa outo leppis. Kiva kuva kavalkaadi***Nythän se syksy saapui, vaikka päivät ovat vielä lämpöisiä on syksyn tuntu joka paikassa. Kivaa uutta päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku vika siinä leppiksessä on. Kaikki on jotenkin latistuneen näköistä, vaikka toisaalta kaunista.

      Poista
  3. Sieniä näyttää olevan puussa sekä maassa.
    Pitääkin katsoa ensi kerralla jättipalsamia tarkemmin ennenkuin nujerran sen ( olen aika ansiokkaasti taistellut sitä vastaa ).
    Ihan kuin leppäkertun toinen puoli olisi meripihkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaisi vain tunnistaa sieniä, niin nyt saisi monet hyvät keitokset :)
      Taitaa olla aika työ saada jättipalsami taltutettua. Liekkö ihan vaan värivrhe, mutta erikoinen on.

      Poista
  4. Oletpa sinä kohdannut melkein kokonaisen eläintarhan :-)
    Hevonen on kaunis tuostakin kuvakulmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, useampaa laatua löytyi :)
      Kaunis eläin se on, katsoi sitten miltä kulmalta tahansa :)

      Poista
  5. Kauniita kuvia olet ottanut, kiitos!
    Mä näin myös tänä kesänä vähän samantapaisen leppiksen, aivan kuin olisi toinen siipi ollut kokonaan mustana jostain syystä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka! En ole mielestäni ennen tuollaista leppistä nähnytkään. Mistähän johtunee.

      Poista
  6. Olisikohan vettä päässyt leppäkertun kuoren ja siipien väliin?

    VastaaPoista