Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Ötököitä liikkeellä

Pikku hiljaa lähtevät ötökätkin liikkeelle.






Yksi kukkakuvakin hyönteisten lisäksi. Pikkukäenrieskat aloittelevat kukintaansa.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Kirjain

 Makrotexin aiheena on kirjain/sana. Tämä kirjain on vuosia ollut äitini avaimenperänä sekä jo useamman vuoden minulla yhtenä pienenä muistoesineenä hänestä.


keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kevättä

Kauniissa auringonpaisteessa sai seurata perhosten kisailua. Varsinkin nokkosperhoset olivat joukoittain ja pareittain liikkeellä.






Sinivuokot ovat kukassa, samoin oli valkovuokkojakin aurinkoisella paikalla. Kuvaamaan en niitä valkovuokkoja päässyt, harmi.


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Taukosihan se sade

 Tänään aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin, etten ihmeempiä kevään merkkejä ole huomannut, mutta nyt pyörrän sanani. Sateen tauottua lähdin liikkeelle ja katselin ympärilleni. Uutta pientä kasvinalkua on jo aikalailla.


  Tämän minä tiedän! Nokkonen.



 Näitä kahta en tunnista ainakaan tässä vaiheessa.


Harmaata

 Muutaman päivän peräkkäin on sadellut, milloin enemmän, milloin vähemmän. Kevään edistymisestä en uusia huomioita ole tehnyt, mutta kunhan ensi viikolla (niin lehdessä luvattiin) lämpenee, niin johan alkaa tapahtua. Tämä litimärkä ilmeisesti metsäkerrossammal on eiliseltä päivältä.



keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Keskiö

Makrotexissä on nyt aiheena keskiö. Tällä kuvalla olen mukana  Teemaextrassa.


tiistai 17. huhtikuuta 2012

Ei mitään kauniita kuvia

 Välillä tulee kuvattua kaikenlaista silmiin osunutta. Jopa sellaista, mikä saa olon vähän ahdistuneeksikin. Tänään vanhaa asuinaluetta kierrellessä vastaani tuli rikki ruostunut peltipurkki, silmänsä kadottanut nukenpää ja sammaloitumaan alkanut kenkä. Vaan näitäpä kuvia en esille laita, sillä näinhän tänään iloisiakin asioita. Ensimmäisen västäräkin:



Sammalmätäs kasvattaa uusia itiöpesäkkeitä.