Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Jotain tällekin päivälle


 Seittitakiainen on voimissaan.

 Isokierto vai karhunköynnös, kumpaa nimeä sitten käytetäänkin. Kaunis kasvi, mutta joka sen on mailleen saanut, ei ehkä ole niinkään mielissään. Ranta-alueella sitä voi hyvin ihailla.


 Tuomenkehrääjäkoi. Nyt olen näitäkin oppinut näkemään :)

 Kaskas löytyi kun ensin huomasin aikamoisen äkämän.



Rusokukkajäärä koiras. 

Kuivuus on kova. Tienvarren sireenit kaipaavat vettä.


11 kommenttia:

  1. Ai tuon näköinen on tuomenkehrääjäkoi. Enpä olisi tunnistanut.

    Kuivaa on täälläkin, tein yhden pienen kukkapenkin ja nyt sille saa kantaa vettä joka päivä, kun yhtään ei sada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään ennen kiinnittänyt huomiota tuohon koihin. On niin pieni, mutta kaunis.

      Poista
  2. Tänään ei ollut mikään tasaisen leppoinen lämpötila ulkona, vaan suorastaan paahtava. Löysin uuden perhospaikan, siellä on vielä ojassa vettä, kukkia ja tietysti niitä perhosia. Muualla aika kuivaa jo. Takiaisia on muuten aika paljon tänä kesänä. Ne ovat ottaneet itselleen lisää tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet kuvauspaikat ovat aina tervetulleita. Päivällä katselin kuinka rannan rinteen nurmikko oli täysin ruskea.

      Poista
  3. Hienoja kuvia jälleen! Minä tykkään tuosta kierto/karhunköynnös/elämänlanka, jolla nimellä sen tunnen :)

    VastaaPoista
  4. Tyttären juhannusruusu oli tuon valkean kukan peitossa, revin pois vaikka nättihän se oli omalla tavallaan!
    Tuomenkehrääjäkoi on tosi kaunis! Ja kaskas no en taida sanoa:) Joissain paikoilla koivutkin alkavat jo kellastua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä talon nurkalla on koivu jo melkein puoliksi keltainen. Kallio on ihan lähellä maan pintaa. Muissakin koivuissa on paljon keltaisia lehtiä.

      Poista